Taustakuva on ko. talon kattolaudoituksesta.

Sivujen materiaalin luvaton käyttö ja kopioiminen kielletty.

perjantai 17. marraskuuta 2006

Karkaavan lämmön arvoitus

Tässä vaiheessa olimme jo tehneet todella kovan työn sietämättömän kylmyyden vähentämiseksi, lukemattomia työtunteja ja säkkikaupalla  itse ostamaamme eristettä oli kulunut.Tämän lisäksi olimme itse  hankkineet ja asentaneet oven eteisen ja aulan väliin, jolloin taloon oli tullut siitä puuttunut tuulikaappi.
Olimme ehtineet tilkitä hirsien varauksia lähes koko ulkoseinien alueelta, eli tilanne piti  olla jo huomattavasti parempi, kuin ennen eristeen lisäämistä ja oven hankkimista.
Edellä esiin tulleiden syiden (sietämätön kylmyys, ulkopuolella salvosten ja varausten huurtuminen pakkasella, katon sulaminen sekä otsalautojen väliin muodostuvat jääpuikot kts. aiemmat blogikirjoitukset) vuoksi lämpökamerakuvausta lähdettiin tekemään (tekijänä kuntotarkastusyhtiö).
Kuntotarkastaja itse oli suunnitellut em. kuvausta jo huhtikuulle 2006 heti alkuvuodesta  2006 saamiensa reklamaatioiden perusteella. Tästä on muistona mm. hänen laittamansa sähköpostit meille.

Lähtökohdaksi  lämpökuvaukselle kuntotarkastusfirman tekijä kirjasi rakennuksessa havaitut runsaat ilmavuodot hirsien välistä, liitoskohdista ja ulko-ovista.
Tarkoituksena oli kirjauksensa mukaan selvittää rakennuksen ulkovaipan lämpötekninen toimivuus.
Ulkona lämpötila oli mittaushetkellä n.+2 astetta.


Suuri osa mittapaikoista sai korjausluokituksena 1 ,eli  terveyshaitan ja korjaus määräyksen:
Korjattava. Pinnan lämpötila ei täytä Asumisterveysohjeen välttävää tasoa. Korjattava lämpövuoto tai eristevika. ja olisi sen perusteella luokiteltavissa terveyshaitaksi, mikäli terveyshaitta on tilan käyttötarkoitus ja rakenteet huomioiden mahdollista. tai
korjaustarve selvitettävä./lisätutkimuksia

Yllä kuvat; yläkuva yläkerran makuuhuone, kaksi alimmaista kuvaa on  ulkoa. Alakuvan punaisella osuudella oli talvella paksut huurtumat ja yläkerran makuuhuoneen tummassa osuudessa pakkasta sisällä


Tässä vähän tuloksista:
Lämpökuvauksessa havaittiin edelleen runsaasti ilmavuotoja hirsisaumoissa ja -nurkissa.
Myös ulko-ovien ja tuuletusluukkujen osalla havaittiin runsaasti ilmavuotoja.
Yläkerran aulassa havaittiin puuttuva lämmöneristys kylmäullakon vastaisessa seinässä wc:n vieressä, josta puuttuivat myös koolaukset eristeelle (paikka jossa kuntotarkastaja oli käynyt, mutta ei ongelmia nähnyt).

Suosituksena tuli hirsisaumojen  lisätilkkimistä lämpökuvien perusteella. Lisäksi ulko-ovien ja tuuletusluukkujen tiivistykset tuli tarkastaa ja tarvittaessa uusia tai lisätä. Myös ulko-ovien karmin ja rungon välit tulee lisätilkitä.
Yläkerran wc:n ja aulan osalla tulee tiivistää lattiaraja kylmäullakon vastaisilla seinillä. Seinien lämmöneristys tulee tarkastaa wc:n osalla ja lisätä kaikki puuttuvat lämmöneristeet.
Yläpohjan lämpökuvissa havaittiin viitteitä puutteellisesta höyryn/ilmansulusta, joten höyrynsylyn limitysten/runkoon liittymien tarkastus ja tarvittaessa korjaus on suositeltavaa.

(Yläkerran osalta ilmavuodot eivät tule kaikin osin esille sisäpuolisella kuvauksella, koska yläkerrassa on ylipainetta, tämän takia osin kuvauksia ulkoa )
Kuvauksen jälkeen jatkoimme tilkintää kevääseen 2007 asti, joilloin alkoi kuntotarkastusyhtiön toteuttama korjaus myyjän ottaman piilovirhevakuutuksen turvin. Olimme saaneet sopimusehdot, joita piti noudattaa korjauksessa. Toisin kävi

Siirry seuraavaan kohtaan tästä
©kiinteistökauppa.blogspot.fi