Taustakuva on ko. talon kattolaudoituksesta.

Sivujen materiaalin luvaton käyttö ja kopioiminen kielletty.

Käräjäoikeuden tuomio ja hovioikeusvaihe

 Käräjä ja hovioikeudessa on kokonaan ohittettu se mistä asiassa on kyse. Koko asian käsittelyssä on täysin ohitettu kaikki esittämämme tiedonanto- ja selonoton virheet, salaaminen, väärien tietojen antaminen, harhaanjohtaminen, asiassa vastaajien tekemät tunnustukset.   KKO kirjaa vielä esittelijän toimesta että asiassa on kyse vain laatuvirheistä KO;n ja HO;n jälkeen!

Ohessa on esimerkkejä  käräjäoikeuden tuomiosta, seikkoja, jotka eivät vastaa näyttöjä. Todistajien kertomaa on mm.  muutettu  useassa kohdin sen kertomisen jälkeen siitä miten se on paikan päällä oikeussalissa kerrottu ja nauhalta kuultavissa.
Esittämiämme virheitä on muutettu, mm.  tiiviyden puutteesta/kylmyydestä on tullut tiiviys.  Asiassa on tietoisesti ohitettu kaikki  meidän oleelliset asiakirjat ja selkeät todistelut. Todisteluista on valittu  tarkkaan tietynlaisia osia ja ikäviä puheita , joissa  huolimattomuus, kaupan ehtojen selvittämättä jättämisen tunnustus  jne tulee esille ei ole missään.

 Se mistä ja mitä on kaupassa sovittu, mitkä ovat oikeat tiedot kaupasta, ei ole missään. Mistä kuntotarkastuksessa oli sovittu esim. suoritusohje, ei ole missään.
 Oleelliset tapahtumat on ohitettu, päivämääriä muuteltu, näin asia muuttuu mukavasti.
Mitä rakennusluvassa lukee ja mitä se tarkoitti, ei ole huomioitu missään.
Mitä sopimusasiakirjassa lukee ja mitä se tarkoitti, ei ole missään. Tapahtumia ja päivämääriä on muovailtu ja poistettu. Mitä lakia olisi pitänyt sovletaa  ja mitä lakeja  todetaan laiminlyödyksi puuttuu, vastuut ja roolit puuttuvat.
 Erityisosaamista edustavien todistajien kertomaa ei ole huomioitu ollenkaan sanallakaan ,silti  tuomion mukaan ei ole näyttöä vaikka näyttö on selvä  ja ollut kuultavissa (jos ei nukuttu).
Luvan hakijalla, myyjällä ei ole mitään roolia eikä vastuuta kuten ei rakentajallakaan.
Välittäjän lainmukaisia tehtäviä ja vastuuta ei ole .Välittäjän menettelyä ei arvioida.
Vaasan hallintooikeus on tehnyt saman huomion, päätöksessään välittäjän varoituksen vahvistamisessa. kirjaa kuten mekin; ote päätöksestä:
"Käräoikeus EI OLE ARVIOINUT  SITÄ ONKO VÄLITTÄJÄ RIKKONUT HYVÄÄ VÄLITYSTAPAA".
 On vain ostaja jolle annattuja petostietoja ei mainita.
Johtopäätös on tehty ilman  arvioitakin, ei kuulemma ole menetellyt törkeästi

Käräjäoikeuden tuomiossa ei ole välittäjän kertomaa, kuin yksi lause ja sekin on erittäin törkeä  valhe, jonka kaikki oikeuden  3 jäsentä ovat selkeästi kuulleet. Em. välittäjän valhe on tuomion perustana ja tuottaa meille valtavat kustannukset ja vahingon. Onko toiminta ei ole voinut olla vahinko, eikä epähuomiossa tehty? Asiakirja/suunnitelmaosuudessa  ei välittäjää edes mainita, lopuksi todetaan että laatuvirheet eivät kuulu välittäjälle, eli välittäjällä ei käräjäoikeuden mukaan ole asiassa mitään osuutta. Se mitä törkeyksiä itse kertoo ohitetaan, ei sovi tuomioon.

 Kuntotarkastajan kertomasta tuomiossa ei ole mitään, ei kertomusta osaamattomuudesta, tietämättömyydestä , suoritusohjeensa rikkomisesta.
Oleellisia osia todistajakertomuksista on hävinnyt jonnekin. Tuomiossa on väittämiä, jotka eivät ole mahdollisia (vrt. todistajan kertomaan) mutta niillä tuomiota kuitenkin perustellaan ja maallikko ostajasta tehdään syyllinen. Väittämiin me emme ole voineet esittää näyttöä, koska väitteet esittää tuomioistuin , ei vastaaja.  Väittämiin ei tuomioistuin esitä mitään näyttöä eikä vastaajat esitä em. väitteitä.

Esimerkit joita tälle sivulle tulevat ovat sanasta sanaan kopioitu. Näyttö kuntotarkastajan käynnistä kohteella -06 ja saamistaan reklamaatioista  ohitetaan, vaikka siitä kertovat tarkastusyhtiön edustajat 3 todistajaa, silti yhä vaan tarkastajan valhe jää jotenkin tuomion perustaksi aiheuttaen valtaisan vahingon.
Tarkastajan menettelyä ei myöskään arvioida, suoritusohjetta jota hänen piti noudattaa, ei edes mainita.
Miten menettelyä siten voisi edes arvioida suhteessa sovittuun.  Em. perusteella käräjäoikeus on jättänyt KUNTOTARKASTAJAN MENETTELYN ARVIOIMATTA KUTEN VÄLITTÄJÄNKIN.  Johtopäätös on tehty ilman arvioitakin, vertaamatta mihinkään.

Yksipuolisen tuomion asian käsittely (rakentaja)
 Vuosia kestäneessä käräjäoikeuden yksipuolisen tuomion antamatta jättämisen  päätöksessä  käräjäoikeuden kirjaama, ei pidä paikkaansa. Valhekirjaukset jäivät, vaikka pyysimme niihin korjausta. Yksipuolista tuomiota ei käsitelty missään, eikä asianomainen sitä edelleenkään saanut.

Tuomiossa ei sovelleta oikeudenkäymiskaarta, ei  kuluttajansuojalakia eikä välityslakia, vastaajien toimintaa ei verrata lakeihin.
Rakennusmääräyksiä ei sovelleta, suoritusohjetta ei tarkastajalla ole.
Rakentajalla ja luvan hakijalla (myyjällä) ei ole velvollisuuksia, eikä maakaarta verrata myyjän toimiin.
Kenelläkään ei ole roolia, vain ostajalla on rooli joka ylittää kaikki yleisesti tunnetut velvollisuudet ja oikeuskäytännön asiassa.
Ostajan on tullut hallita kaikki rakentamisen osa-alueet, asiakirjat jne. Väärien tietojen antaminen ja tietojen salaaminen, kaupan ehtojen selvittämättä  jättäminen ja sen salaaminen  ostajalta ei ole virhe.

Tuomio perustuu  kertomaan, mitä vastaajien ei ole tarvinnut tuomion mukaan tehdä ja siihen mitä ostajan on pitänyt tehdä ja mitä ostajan väitetään tienneen. Tuomio on irvikuva oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä,  kuluttajan suojasta ja hyvästä välitystavasta.


 Itse tuomiot ovat satojen sivujen mittaisia sepustuksia. Tuntematta lainkaan taustoja, tietämättä todistusaineistoa ja tapahtumien kulkua,niistä ei ulkopuolinen saa mitään kuvaa todellisuudesta. Kuten edellä mainittu on tuomiossa mm. väittämiä  mitä todistajat kertovat , vastoin itse todistajien kertomaa (mm.kuuneltavissa oikeuden nauhoilta/vrt. kirjallisiin lausumiin).

Joitain esimerkkejä käräjäoikeuden tuomiosta:

1.Käräjäoikeuden käsittelyssä todistajana kuultu kuntotarkastusyhtiön asiantuntijana esiintyneelle rkm:lle esitetty kysymys: Onko yleistä että tehdään okt :ja 2000 vaihteessa tällä tyylillä  ja onko kuvaa kuinka paljon niitä tehdään vuositasolla? vastaus;" meillä  tehdään koko lailla vakio 1100 hirsitalopakettitoimitusta okt käyttöön , noin 200 niistä on tälläisiä käsinveistettyjä kohteita, se on pysynyt vakiona, 200 on ollut jo 5v, luvut on saatu VTT;n pientaloteollisuuden edustajalta rakennusteollisuusliitosta". 
Em. henkilö kertoo yrityksestään; "50-60% tuloista tulee selvitteyistä ja loput korjauskohteita, pääosa vanhoja kohteita". Yhdestäkään hirsitalotoimituksesta ei mainitse eikä tässä yhteydessä mainitse mitään hirsien koosta.

Em. huolimatta tuomioon  on kirjattu s.22;" todistaja rkm on kertonut että  on ollut pitkään tekemisissä hirsitalojen kanssa(yhteensä 1100 hirsitalotoimitusta , vuositasolla  200 tälläistä  7-9 tuuman hirrestä käsinveistettyä taloa)"

2.Käräjäoikeuden tuomiossa s. 25; " Ostajat ovat ostaneet rakennuksen  23.11.2005. Välitysliikkeen teknisen asiantuntijan käydessä kiinteistöllä 2008  hirsien painumisen hallitsemiseksi ei oltu tehty mitään. Hirsirakenteiden painuminen on jatkunut sen jälkeenkin . Ostajien  toimesta korjauksia ei oltu aloitettu. Tilanne on siten muuttunut huonommaksi kaupantekohetkeen verrattuna".
Em. on välitysliikkeen teknisen asiantuntijan lausumasta  v.2008 Nimenomaan tätä lausumaa ,jota tuomiossa on edellä siteerattu, sanotaan seuraavasti s.34 :
"voidaan todeta ettei  tilanne rakenteiden painuman osalta  ollut 2008 muuttunut kuntotarkastuksen jälkeen  eli noin 2,8vuoden aikana . Em. asiasta voidaan päätellä että painuma on pääosin tapahtunut rakentamisen jälkeen  ensimmäisten vuosien aikana, eikä sitä merkittävässä laajuudessa enää tapahdu. Hirsirakenteiden painumiselle on tyypillistä että ne tapahtuvat heti rakennuksen valmistumisen jälkeen ensimmäisinä vuosina , minkä jälkeen tilanne stabilisoituu. s.15 kuvateksti; " kuvasta voidaan havaita että väliseinän tilanne 2008 on edelleen korjaamaton eikä tilanne ole muuttunut 2,8v aikana mitenkään

3. Käräjäoikeuden tuomiossa s. 23 myyjän mies, (talon rakentaja/suunnittelija) todistelua on siteerattu  seuraavasti:
" tolppia oli ollut tarkoitus lyhentää". 
Rakentajalta kysytään ; Muistatko milloin tämän(pilarin) lyhentäminen  tapahtui?:" joskus 2004 sanotaan noin 2004 , en pistä almanakkaan semmottia ylös"

4.Käräjäoikeuden tuomiossa s. 37;
"tutkimustulos(juomaveden) on tullut 29.11.2005 . He (ostajat) ovat siten tienneet suosituksia korkeammasta rautapitoisuudesta ennen kauppaa"
Tuomiossa on monessa kohdin mainittu kaupantekopäivä eli 23.11.2005, tutkimustulos on tullut jälkeenpäin.

5. Käräjäoikeuden tuomiossa s. 29;
"kuntotarkastuksessa on todettu , että hirsirakenteet on tehty käsin paikan päällä, eikä niitä koske teollisesti tehtyjä hirsiä koskevat Hirsitalojen laatuvaatimukset (RT-kortti 14-10436).
Tällaista mainintaa ei löydy raporteista, kirjausta ei ole, rarportissa lukee ainoastaan että on "massiivihirsirakennus".

6. Käräjäoikeuden tuomiossa s. 24;
" ennen kauppaa tehdyssä kuntotarkastuksessa on kiinnitetty huomiota hirsien painumiseen , väliseinien päältä puuttuvaan liikuntavaraan ...".
Raportissa ei mainita että väliseinistä puuttuisi liikuntavara, eikä ol edes epäilyä sellaisesta. Kuntotarkastaja kertoo todistelussaan, (jota ei tuomiossa näy) seuraavasti.
Kysymys; "Väliseinien painumavaroista en ole löytänyt havaintoa kuntotarkastusraportista onko niitä, vai eikö niitä ole? vastaa;" en pysty sanomaan  koska eihän ne ei näy sieltä, ei pääse näkemään suoraan"

7.Käräjäoikeuden tuomiossa s. 24;
" tarkastustodistuksessa mainitaan että todistuksen tarkoituksena on auttaa suhteuttamaan kuntotarkastuksen tulosta verrattuna muiden vastaavien kohteiden kuntotarkastuksista saatuihin tietoihin sekä antaa tietoa vastaavien kohteiden yleisestä kuntotasosta".
Todistuksessa lukee : tämä tarkastustodistus perustuu kuntotarkastusraporttiin . Kiinteistön saama arvosana kuvaa laajasti kiinteistön kuntoa, käyttökelpoisuutta ja ajanmukaisuutta edellä määriteltyjen  osa-tekijöiden mukaisesti.
Em.on kyse nimenomaan tarkastetusta kiinteistöstä ei joistakin muista mainitsemattomista kiinteistöistä..
Tuomiosta on jätetty pois joitakin erittäin oleellisia mainintoja.
Todistuksessa ei ole ainuttakaan "ei selvinnyt, vaatii jatkotutkimuksia" -kohtaa kuten ei myöskään "vaurioluokka 0 = rakennetta ei voitu tutkia/vauriot eivät olleet selvinneet" -kohtia ei ollut ainuttakaan.

8. Käräjäoikeuden tuomiossa s. 37;" näyttö osoittaa että ostajat  eivät olleet 5.11.2007 mennessä ryhtyneet toimenpiteisiin vedenkäsittelylaitteiston rakentamiseksi".
Maksukuitti laitteiston asentamisesta on ollut ko:ssa huimat 4 vuotta tutustuttavana ja kuitti osoittaa em. väitteen"näytön" perättömäksi.
Tuomiossa ei mainita edes mistä näytöstä on kyse, varmastikkin siksi että sellaista" näyttöä" ei ole.

9. Käräjäoikeuden tuomiossa s. 27 kantajien kertomaksi virheeksi on kirjattu "hirsien tiiviys".
Virhe oli kuitenkin  hirsien epätiiviys.

10 Käräjäoikeuden tuomiossa s. 26 ;" näyttö osoittaa että ongelmat eivät ole aiheutuneet puuttuvasta pilarista". Koko tuomiossa on ohitettu  virhe (jonka esitimme myös katselmuksella 25.10.1011) eli  oleellisia kantavia pilareita puuttuu  rakenteesta kokonaan. Ilman että asiaa on arvioitu mitenkään tai näyttöä olisi kirjattu on em.johtopäätös tuomiossa syntynyt

11. Käräjäoikeuden tuomiossa s. 2; " näyttö osoittaa, että rakenne-,kvv-ja iv-suunnitelmat samoin kuin painekoe ovat 6.10.2005 olleet tekemättä  ja vastaavan työnjohtajan sähköasennusten tarkastusmuistio toimittamatta rakennusvalvontaan(todiste D3).
D3 todisteessa kerrotaan että rakenne ja kvv- ja iv- suunnitelmat ovat toimittamatta rakennusvalvontaan, sähköasennusten tarkastuspöytäkirja puuttuu, vast.tj. tarkastusmuistio toimitettava rakennusvalvontaan. Asiakirja on ollut 4v tutustuttavana. Näyttö ei siis osoita mitä sen väitetään osoittavan. Mainintaa että niitä ei ole lainkaan aikanaan suunniteltu&laadittu ei ole.

12. Käräjäoikeuden tuomiossa s. 32 kerrotaan;
 "todistajat I, K, P ja E ovat kertoneet  kattorakenteiden kiinteästä kiinnitystavasta hirsiseinään, mikä estää hirsikehikon normaalin painumisen".
K ei kerro aiheesta mitään, P kertoo:" kun hirsirunko on painunut , katon rakenteet ei ole voineet, katosta puuttuu liut, ei ole pystynyt painumaan".
Todistaja I kertoo;" liuku on rakenneosa joka mahdollistaa katon pääsemisen liikkumaan kun hirsiseinä painuu alaspäin".

Tässä muutamia esimerkkejä kuinka todellisuus muuttuu, jos faktat jätetään huomiotta. Meidät tuomittiin valheperustein erittäin raskaisiin korvauksiin.

Käräjäoikeuden tuomiossa rakentajan(ps/vtj) ja rakennushankkeeseen ryhtyneen (aviopari)vastuu
-luvan ehtoja ei ole , rakennusmääräysten, pääsuunnitttelijan/vastaavan tj, luvan hakijan vastuita ei ole. Luvan hakijan roolia ei ole eikä siten mitään vastuita eikä velvollisuuksia.
- tuomiossa väitetää että he eivät ole toimineet väärin, eivät mitään tiedä mistään eivätkä ole antaneet vääriä tietoja, eivätkä salanneet mitään
-rakennusviranomaisella onkin kaikki   vastuu että suunnitelmat  toimitetetaan ja toimittaminen olikin viranomaisen tehtävä vaikka sitä ei luvassa lue
-julkisten lautakuntamääräykset itselleen  saanut myyjä ei ole niistäkään mitään tiennyt vaikka oli ne itselleen saanut

 Käräjäoikeuden tuomiossa kuntotarkastajan vastuu:
- suoritusohjetta, jonka mukaan tarkastus oli sovittu tehtäväksi ei ole olemassakaan , se on ohitettu totaalisesti. Vastuukohdassa puhutaan vain tilaajan ohjeesta, joka ei sido tarkastajaa.
-virheiden kohdalla ei arvioida tarkastajan tietoisuutta ja suoritusohjeen laiminlyöntiä
-ilman arvioita siitä onko tarkastaja ollut huolimaton, onko noudattanut ohjeitaan virheiden kohdalla,  vai ei, on em. huolimatta tuomioon osattu kirjata että "tarkastajan ei ole näytetty olleen huolimaton"
- tuomiossa ei huomioida kuntotarkastuksen perusteella tehtyä todistusta, joka on tarkastuksen perusteella tehty (arvosana 9,0)  ilman piilovirhevakuutusehtoja, tämän mukaan tarkastuksen perusteella ei ole piilovirhevakuutukseen mitään rajauksia (mikä asiakirjan mukaan tarkoittaa että mitään lisäselvitystarpeita ei ole.)
- tarkastajan itse kertomaa todistelua mm. todistelussaan kertomaansa osaamattomuutta, koko rakennejärjestelmän tarkastamatta jäämistä, valheesta ettei olisi ollut kohteella 2006 ,todistelut + asiakirja joka osoittaa hänen olleen kohteella   ei huomioida . Tuomio perustuu väärään valaan, kaiken asiaan oleellisesti vaikuttavien näyttöjen(asiakirjat, todistelut) ohittamiseen..

Käräjäoikeuden tuomiossa välittäjän vastuu:
- välitystoimintaa, huolellisuusvaatimuksiaan, tiedonantovelvollisuutta  ym. välittäjän tehtäviä ja ohjaavia lakeja, hyvää välitystapaa ym. ei tuomiossa ole ollenkaan edes mainittu. Välittäjän menettelyä ei arvioida, mainitaan vain yleisesti että on välityslaki, tähän tapaukseen em. ei liitetä , välittäjällä  ei ole mitään roolia tapahtuneessa tuomion mukaan. Ilman menettelyn arvioita tuomiossa arvioidaan reklmaatiovelvollisuutta . Huolellisuusvelvoitetta ei välittäjällä ole. Välittäjän nimenomaan tämän tapauksen hoitamisessa saamaa varoitusta ei huomioida.
- aineistoa joka on ollut tutustuttavana 4 pitkää vuotta , jossa välittäjä kertoo että ei selvittänyt kaupan ehtoja  ei huomioida ollenkaan Kaupan ehtoja ei edes mainita.
-välittäjän  laatimaa esisopimusta  ja laatimiaan ehtoja kaupan syntymiselle ei ole eikä käsitellä, tarkastusvelvollisuuttaan ehtojen osalta ei ole edes mainittu  ( tausta kohdassa mainitaan vain  esisopimus myyjän ja ostajan laatima 15.11.2005 vaikka oikea päivä on 2.11.2005 . Päivämäärän muuttamisella on merkitystä asiassa.
-Huomiotta jää välittäjän todistelussa kertomansa kuinka hän laati kaupan esisopimuksen kuntotarkastuksessa sekä ehdot kaupan syntymiselle. Kaupan ehdot ovat kadonneet jonnekin, niitä ei tuomiossa näy eikä ole huomioitu ollenkaan. Törkeästä menettelystä kertova todistelu osoittaa välittäjän menettelyä, tarina katoaa eikä menettelyä käsitellä ollenkaan.

Jo 30.6.2008 välittäjä lausuu KO:lle; kaupan ehdosta; "esisopimukseen kirjattu ehto tarkoitti että rakennuslupaan liityvät asiakirjat on oltava olemassa kauppaa tehdessä"  Toisin kuin nyt hän siis kaupassa toimi.Tätä ei KO huomioinut ollenkaan. Kaupan ehtoa "rak. lupa. asiakirjat onko OK?" ei edes mainita tuomiossa eikä sitä käsitellä. Välittäjä ehdon laatijana häviää eikä selonottoa välittäjälle tunnisteta epäselvän ehdon osalta. Lausumansa asiassa ohitetaan.

Käräjäoikeuden sekä hovin  tuomiosta puuttuu mm:
- myyntiesite ja kaikki  se mitä  ja mistä on kaupassa sovittu puuttuu tuomiosta kokonaan. Kauppakirjan mainintaa että myyjä vakuuttaa rakenteiden ja rakennusten olevan myyntiesitteen mukaisesssa kunnossa ei mainita olleenkaan tuomiossa. Kaupan ehdot , niitä ei edes mainita , milloin  ne laadittiin ja mitän ne sisälsivät, kenen tuli ne selvittää ja milloin (välittäjä laatijana ja selvittäjänä) jätetään huomiotta. Tuomiosta puuttuu myyjän vastuu, rakentajan vastuu, ps/vtj vastuu, luvan hakijat velvollisuudet jne. Myyjästä ei kertaakaan mainita että on rakennushankkeeseen ryhtynyt  rakennusluvan hakija jolla on lakisääteiset tehtävät.

Käsittelyssä ja tuomiossa ei näy sitä mistä me olemme maksaneet ja mistä on kaupassa sovittu ja mitä me todellisuudessa saimme. Ei ole myyntiesitettä, ei kauppakirjaa, siten ei ole mitään mistä sovittiin ja mitä on esim. kauppakirjaan kirjattu, ei suoritusohjetta tarkastajalla ei sopimusehtoja  näin ei ole mitään mihin verrata.  Tuomiossa ei ole käsitelty kaupan ehtoja eikä välittäjän omia tunnustuksia näy vaikka tunnustus kertoo selkeää tarinaa petostiedoista.

 Me maksoimme mm. asianmukaisesta hevostallista, jaloittelutarhasta rinteessä,  hyväkuntoisesta valmiista 5v vanhasta käsinveistetystä hirsitalosta talosta, toimivasta imeytyskentästä. Me emme saaneet niistä mitään. Em. ei oikeuden mukaan  ole ollut mitään väliä, meille em. seikalla on väliä. Tuomion mukaan me olemmekin ostaneet jotain aivan muuta mitä kauppakirja ja sen liite myyntiesite osoittavat.

 Me jäimme ilman mitä ostimme ,  saimme vain  valheisiin perustuvan tuomion, joka  oli em. huomioiden yli 200 000 € + kaikki omat kulut ,jotka ovat vielä enemmän. Me saimme vain maksettavaa, emme kiinteistöä mistä maksoimme. Kiinteistö on käyttökelvottomana tyhjänä, hirsitalo jonka olisi pitänyt kestää satoja vuosia  on 10v vanhana käyttökelvoton.

Käräjäoikeuden käsittelyssä tapahtui myös  asioita, joita ei ole vielä tuotu esille tässä blogissa: Nauru meille oli makeaa ja tuli sydämen pohjasta ja koko käsittely nukutti  kovasti.

Vaasan hallintooikeuden päätöksessä  14.10.2013 : Käräjäoikeuden ratkaisulla riita-asiassa   ei ole merkitystä koska käräjäoikeus ei ole yleisesti   arvioinut  sitä  onko   välittäjä toiminut hyvän välitystavan  vastaisesti  ennen kaupantekoa.
Eli arvioimatta on jäänyt myös se onko noudattanut välityslakia.  Em.huolimatta  KO on  tehnyt johtopäätöksen ilman menettelyn arviointia  että välittäjä ei ole toiminut törkeästi eikä kunnianvastaisesti . Osoittaa KO;n  toimintaa.

 Meidän virhelistaa muokattiin  . Kaikki missä mainittiin "rakennusluvan vastainen"  hävisi eikä sitä seikka käsitelty. Em. seikka olisi johtanut välittäjän tehtäviin, joita ei edes tuomiossa ole. 

HOVIOIKEUSVAIHE

HO on jättänyt edelleen kuten jo KO kokonaan käsittelemättä ja huomiotta kaikki esittämämme selonotto-ja tiedonanto, salaamisen , väärien tietojen antamisen virheet jotka olemme esittäneet ja HO on kirjannut ne jopa kantajien lausumaksi.  Asiassa on HO edelleen ohittanut sen mistä asiassa on kyse. KKO kirjaa esittelytekstiin että asiassa on kyse vain laatuvirheistä. Menettely on ollut erittäin suunniteltua ja vastaajien etua ajavaa.Em. huolimatta HO tekee johtopäätöksen  että vastaajat eivät ole menetelleet  törkeästi.

HO olisi pitänyt korjata KO;n virheet, tarkistaa lainmukaisuus  jne. Näin ei tapahtunut. HO käsittelyn jälkeen virheitä on edelleen "muokattu", osa jätetty kokonaan käsittelemättä kuten jo KO;ssa, vastaajilla ei ole vastuita, roolia eikä lakia tai suoritusohjetta sovelleta.  Lisää on tullut lauseita , joissa kerrtoaan että välittäjän ei ole tarvinnut tehdä sitä eikä tätä. Väitteitä ei perustella.
Edelleen virheistä katoaa "rakennusluvan puute", luvan sisältö ei aukene HO;lle  vaikka asiakirja on heillä. Mm. rakennusluvan puute hevostallilta  saa lukijalle salaisuudeksi.

Hovioikeuden käsittely  kesti em. huolimatta  saman ajan kuin käräjäoikeusvaihe eli koko todistelu käytiin uudestaan alusta alken, aikaa on mennyt jo yhteensä 4 viikkoa.
Hovissa toistui kaikki KO vaiheen 1 kappaleen menettely. HO oli tuomiossaan lähes kaikessa samaa mieltä kuin KO vaikka käsittelyssä tulleet asiat olisivat selkeästi vaatineet muuttamaan KO tuomiota esim. kuntotarkastajan ja välittäjän vuosia salaamansa tunnustukset. Niitä ei huomioitu vaikka ne kertoivat selkeää tarinaa ostajan pettämisestä ja tahallisuudesta.

Oikeudessa kuultiin yhden todistajan, (joka ei päässyt paikalle, ko todistelu nauha).
Hovin puheenjohtajan kommentti:" nyt nauhaa on jäljellä enää 8 minuuttia josta ajasta riitelyä on 3 minuuttia".
Yksi käräjäoikeudessa olleista todistajista myös soitti hovioikeuteen ja kertoi ettei aio tulla hoviin todistamaan, koska toiminta oikeussalissa käräjäoikeudessa oli niin epäasiallista.

Hovin prosessijohtamisesta saattoi saada asiallisemman kuvan. Mekastus mikä käräjäoikeussalissa oli ei päässyt samanlailla valloilleen. Ko:ssa  asian käsittelyä huutelullaan johtaneet kuntotarkastusyhtiön ja välitysliikkeen asiamiehet hiljennettiin , kun he yrittivät huutaa vanhaan malliin. He saivat käytöksestään monta huomautusta ja ulosheittokin salista jo tuli esiin.
Saimme esittää kysymyksiä, todistajat saivat jopa sanoa sanottavansa rauhassa.
Kertaakaan ei kuulunut oikeuslaitoksen edustajien huuteluita junan lähtemisestä kotiin Toijalaan tai ettei jakseta enää jne., kuten käräjäoikeudessa tapahtui jatkuvasti.
Käytös salissa voi siis vaihdella todella paljon.

Käräjäoikeusvaiheessa pääkäsittelyn ulkopuolella pidetty viimeinen katselmus 2011 ja käräjäoikeuden  menettely sekä pöytäkirjan pitämättömyyden aiheuttama valtava vahinko tuli hovioikeudessakin hyvin esiin ja näkyy erittäin selvästi hovin tuomiossa. Kukaan vastapuolien asiamies tai vastaajat eivät kukaan "muistaneet" mitään, eivät edes olleensa paikalla, puhumattakaan havainnoista. Muisti  palasi yllättäen hetkittäin, kun piti väittää, että silloin ei ollut sitä, eikä tätä  näkyvissä, vaikka asia oli ollut toisin.
Käräjäoikeuden menettelyn virheellisyys katselmusasiassa kostautui myös hovioikeuskäsittelyä johtaneille, heillä ei ollut mitään dokumenttia katselmuksen havainnoista.
Myöhemmin  5.2014 on selvinnyt että ko;n puheenjohtaja oli jälkikäteen tehnyt pöytäkirjan  (yli puoli vuotta katselmuksn jälkeen ja toimittanut sen Turun Hovioikeuden asiakirjoihin. Oikeuden käsittelyissä pöytäkirjaa ei kuitenkaan ollut). Pöytäkirjassa luki että katselmushavaintoja ei ole kirjattu. Ho ei ilmaisuut  pöytäkirjan olemassaoloa
Em. huolimatta oikeudenkäymiskaaressa lukee että havainnoista ON PIDETTÄVÄ PÖYTÄKIRJAA.

Myös käräjäoikeusvaiheen täysin kohtuuton venyminen 4 vuoteen tuli esille, vastapuolen todistajien muisti huononi tai oli kadonnut valikoidusti ja aina vedottiin aikaan jota oli kulunut vuosikaupalla.

Hovioikeuden järkyttävä tuomio tuli  joulukuussa vain muutama päivä ennen joulua 2013 (haaste 2008).

Me maksoimme kaupassa  asianmukaisesta hevostallista, jaloittelutarhasta rinteessä,  hyväkuntoisesta valmiista 5v vanhasta  käsinveisteystä massiivihirsitalosta, toimivasta imeytyskentästä. Me emme saaneet kaupassa niistä mitään,  mutta sillä ei ole ollut HO  tuomion mukaan  mitään väliä. Mitään em. KO;n 1 kappaleen  tiedoista ei ole edelleenkään tuomiossa.

 Sen sijaan  me saimme edelleen  valheisiin perustuvan tuomion, joka  oli em. huomioiden  nyt jo yli 300 000 € + kaikki omat kulut ,jotka ovat samaa luokkaa . HO vaiheesta meille em. kaupassa sovittuja ilman jääneille  tuli vain maksettavaa  virheet kirjaamatta jättäneelle,  käräjäoikeudessa valehdelleelle kuntotarkastajalle   49 800 €  ja  varoituksen saaneelle , kaupassa pitkän asiakirjapuutelistan  meiltä salanneelle välitäjälle/välitysliikkeelle   43 100€ , sekä   myyjälle  20 000€. myyjä joutui maksamaan  30 000€ lisää KO,n 30 000€ lisäksi.  rakentajan osuuden maksamme me kaikki yhteiskunnan jäsenet.

Kuntotarkastaja kertoi ensimmäistä kertaa  vasta hovissa että  ei ollutkaan kirjannut raporttiinsa virhettä  kiinteistä pilareista eikä virheeksi  niiden   syy-yhteyttä  kohteella näkyviin muutoksiin. Hän oli siten vuosia valehdellut ja antanut valheeseen perustuvia lausuntoja sekä ohjannut käräjäoikeutta valheillaan.
Kuntoraportissa ei muutoksia  ole kirjattu rakennuksen virheeksi. Hän ei osannut selittää miksi oli toiminut näin. 

Tuomiossa sen sijaan tätä tarkastajan vuosia salaamia  seikkoja eikä HO;ssa esittämää tunnustusta   ei näy vaikka oikeuslaitoksen 3 jäsentä  kuulivat todistajan tunnustuksen . Tuomion mukaan ulkopuolisena maallikoina  me olemme kuitenkin  tienneet kaikki virheet ja valtavat korjaustarpeet, joita ei ole ammattilainen ole kirjannut  eikä kertonut talossa jolle ammattilainen antoi 9/10 arvosanan eikä lisäselvitys tai jatkotoimia kirjannut !

Tuomiossa väitetään vain meidän maallikkojen  tienneen virheet, joita ei  ole kirjattu. Virheitä ei ole löytänyt kuntotarkastusyhtiön vakuutuspuolen ammattilaisetkaan, meidän vain  on pitänyt! Piilovirhevakuutuksessa ei siksi  ole mitään rajauksia kun ammattilainen ei ole virheitä löytänyt raportista kun kirjoittaja ei ole niitä sinne kirjannut!

Em. huolimatta hovioikeuden tuomiossa väitetään että tarkastaja on perusteellisesti käsitellyt virheet ja korjaustarpeet, siis virheestä jota ei ole edes kirjannut!

Miten voi käsitellä virhettä jos virhettä ei ole eikä siitä ole virhekirjaustakaan ? Miten voi käsitellä korjaustarpeita virheille joita ei ole? Miten voi käsitellä olematonta virhettä, olemattoman virheen vakavuusastetta, merkitystä, olemattoman virheen korjaustarpeita jne. kaikkea sitä mitä suoritusohje vaati?? Miten me on voitu arvioida mihin kaikkeen olemattomat  virheet vaikuttavat , jos ei edes virheitä ole kirjattu eikä käsitelty? Mihin tuomion väite voi perustua  jos väite on vastoin tarkastajan omaa kertomaa?


Kuntotarkastajan piti valokuvata virherakenne suoritusohjeensa mukaan, selitys sille että ei edes  kuvannut  oli että "ylös kattoon tulee huonoja kuvia" Tätä ei tietenkään mainita tuomiossa johon sellaiset höpinät eivät sovi.

Kaiken em. tarkastaja on salannut tarkastuksesta asti eli 2005 alkaen , aiheuttanut meille  valtavan vahingon, lausunut vuosia asiasta toisin kuin hovissa tunnusti . Hän on tiennyt kaikki nämä vuodet tämän mokansa salaten sen ja ohjaten meille valtavat vahingot valhe perustein.  Koko tarkastusyhtiön todistajajoukkue on kertonut samaa valhetarinaa oikeusasteissa, kertoneet jokainen erilla lailla mitä käsittävät tarkastajan kirjanneen, tietoisena että virhekirjausta eivät löydä. Tuomiossa lukee että tarkastaja ei ole toiminut törkeästi ja että reklamaatiovelvollisuus on heti kun olemme virheen (siis sen olemattoman) havainneet. Sitä että ostajalla on oikeus käyttää asiantuntijaa virheen arviointiin ja merkityksen selvittämiseen ei mainita. Sitä ei huomioida että jos virhettä ei ole kerrottu et voi käyttää asiantuntijaa sen arviointiinkaan.

Hovissa em. asioilla ei ollut mitään vaikutusta ja hovi oli edelleen samaa mieltä kuin käräjäoikeus , jossa tarkastaja oli salannut tietonsa.  Mikä kumma  on voinut vaikuttaa "kuulemiseen"?

TUOMION MUKAAN  MEIDÄN  MAALLIKOIDEN ON TULLUT TIETÄÄ VIRHEET VAIKKA NIITÄ  EI OLE KIRJATTU.  MEIDÄN ON PITÄNYT TIETÄÄ  VALTAVAT KORJAUSTARPEET 9/10 ARVION SAANEESSA TALOSSA , OLEMATTOMAN  VIRHEEN VAIKUTUKSET TALOSSA, VAIKKA NÄISTÄ MITÄÄN EI OLE MAALLIKOIDEN NÄKYVIIN EDES KIRJATTU.
Miten voi tietää korjaus tai lisäselvitystarpeet kun raportin pohjalta tehty tarkastustodistus kertoo toisin, sen mukaan mitään lisäselvitystarpeita ei ollut eikä mikään seikka jäänyt edes epäselväksi !


VÄÄRÄT VALAT , ERITTÄIN RASKAIDEN VALHEPERUSTEISTEN  TUOMIOIDEN TAHALLINEN TUOTTAMINEN:

Tuomiossa ei edelleenkään sovelleta kuluttajansuojalakia eikä välityslakia eikä vastaajien toimintaa verrata lakeihin, suoritusohjetta ei edes mainita. Rakentajalla ja luvan hakijalla (myyjällä) ei ole velvollisuuksia. Kenelläkään ei ole roolia. Tuomiossa on kirjattu että välityslaki on. Sisältö ei ole lain mukainen, sen oleelliset osat on karsittu pois eikä lakia liitetä tähän tapaukseen miltään osin.

Kuntotarkastaja kielsi KO;ssa olleensa kohteella  2005 jälkeen ja tuomio langetti tästä valheesta  meille yli  100 000€ reklamaation myöhästymisestä  ja aiheutti valheeseen perustuvan erittäin raskaan tuomion
Hovioikeudessa    tarkastaja myönsikin  että olikin ollut kohteella 2006 , saanut reklaamaatioita , joiden vuoksi oli sinne tullut ja  jopa  käynnillä  ja oli tehty raporttiakin käynnistä.  Kaikki tekemänsä havainnot salasi edelleen. Tämä myöntäminen ei näy tuomiossa ollenkaan vaikka oikeuslaitoksen 3 jäsentä sen kuulivat. Miten 3 jäsentä  voivat  olla kuulematta kaikki oleelliset seikat?

 Kun hovioikeus kuitenkin kuuli vaikka ei noteerannut tarkastajan väärät valat, hovioikeus keksikin, uuden tarinan, kun vanha tarina  osoittautui perättömäksi lausumaksi (joka sekin siis ohitettiin). Nyt hovioikeuden keksimä uusi tarina oli että että meidän maallikkojen reklamaatiot ovat olleetkin väärin tehty, eivätkä ole olleet nyt reklmaatioita ollenkaan, vaikka itse kuntotarkastusyhtiö ei ole tälläistä väittänytkään. Meidät tuomittiin muusta, mistä oli edes riita ollut! (toiminta on jälleen oikeudenkäymiskaaren vastaista). Ko tuomio yli 100 000euroa oli tullut eri perustein , asia ohitettiin ja  summa kasvoi .
 Tuomiossa ja käsittelyssä ohitettiin kaikki seikat mitkä osoittivat että tekemämme reklmaatiot oli täysin ymmärretty ja niiden perusteella oli päätetty ryhtyä laajamittaisiin yritetty korjauksiin 4kk ajan v.2007.
(Tästä myös blogikirjoitukset v.07 remontista/laatuvirheremontti). Koko em. suuri remontti ohitettiin kuten kaikki se mitä jo käräjäoikeudessakin. Se miten ristiriitaiselle laajamittaisen remontin tekeminen, ilman reklamaatioita on ei huomioida. Mikään kuntotarkastusyhtiö tuskin tulee oma-aloitteisesti tekemään tuhansien eurojen edestä korjauksia,jollei niistä ensin ole reklamoitu.

 Oikeudenkäymiskaaren vastainen toiminta. Kuntotarkastusyhtiö ei ole koskaan ei edes loppupuheenvuorossaan esittänyt meidän reklamaatoita virheellisiksi, väite on ollut että emme ole reklamoineet heitä ollenkaan ennen haastetta vaikka he itse v.2007 majailivat talossamme korjauksia tehden 4kk ajan, istuivat työmaakokouksissa ja joivat kahvia ja söivät pullaa. Työmaapöytäkirjoissa kerrotaan reklmamaatioistamme ja niiden käsittelystä esim. " juvoset esittivät 12 kohtaisen reklmaation"- ohitetaan.
 Meidät tuomittiin että olimme reklamoineet väärin.  Saako oikeudenkäymiskaaren mukaan näin toimia?

Välittäjä ja myyjä osasivat vihdoin  hovissa  kertoilla yhteistä  valhetarinaa,  kun KO;ssa  myyjä ei vielä osannut näin tehdä ja välittäjän kertoili satujaan vastoin myyjän todistelua ko:ssa. Hovissa myyjä innostui vähän liikaa valahtelemaan ja näin  taas välittäjän tarina jäikin ristiriitaiseski myyjän kanssa. Myyjän tarina on kuin toisesta tapauksesta, kun verrataan tarinaa vuodesta2008 alkaen lausumiinsa.

HO;ssa ei edelleenkään näy mistä on kaupassa sovittu, mistä olemme maksaneet, mitä tietoja on annettu, kaupan ehdot on ohitettu totaalisesti, välittäjällä ei tuomion mukaan ole mitään tehtäviä eikä mitään velvollisuuksia, välittäjän saama varoitus ei merkitse mitään, vakuutussopimus ja sen ehdot, kaikki mitkä on "ikävää " on vain ohitettu kuin sitä ei olisikaan.
Näin on osattu jättää juuri oleelliset asiakirjat pois, valikointiin/asiakirjoihin on täytynyt  perehtyä ja osata valita, muutenhan se olisi ollut sattuman varassa, nyt ei ollut näin.
 Asiassa oleelliset seikat jätetään vain kylmästi huomiotta. Kolmen jäsenen kuulemisessa on ollut jokin omituisuus. Käräjäoikeuden valheisiin perustuneet johtopäätökset ja tuomio saivat jäädä sellaisenaan.
 Tavallinen ulkopuolinen maallikko joka on ostanut ja maksanut  kaupassa hyväkuntoisen kiinteistön, asianmukaisen hevostallin sekä imeytyskentän ei ole saanut niistä mitään, sillä ei ole oikeudessa mitään väliä.
Ristiriitaa ei ole kun poistetaan se mistä on sovittu, silloin ei ole sovittu mistään em. !
Tuomion mukaan saat  maksaa varoituksen mm. kaupan ehtojen selvittämättä jättämisen tehneelle, tiedot salanneelle, sinut petollisin toimin virheelliseen kauppaan ohjanneelle välittäjälle ja tarkastajalle joka ei ole virheitä kirjoittanut ja ohjannut sinut petoksella väärään kauppaan. Onko asia ok?

Välittäjä kertoi vasta HO,ssa (salannut asiaa vuosia) että tiesikin  kauppaa tehdessä että rakenne , LVI,KVV ym asiakirjoja ei ole ollut saatavilla ja hän kertoi että hän ei tätä tietoa meidän näkyviin kirjannut. Tietäen että asia ei tullut meidän tietoon .  
Hän tiesi kuitenkin että me teimme kaupan siinä uskossa että kaikki oli kunnossa. Tätä selkeää petostoimintaa kuvaavaa kertomusta ei oikeuslaitoksen 3 jäsentä "kuullut" eikä siitä ole tuomiossa mitään mainintaa.
Sitä onko kuluttajalla ylipäätään em. tavalla toimineelle välittäjälle edes reklamaatiovelvollisuutta, ei pohdita koska koko tunnustusta ei huomioida.


Kaupan ehto oli että rakennuslupaan liittyvät asiakirjat oli oltava kunnossa kauppaa tehdessä, välittäjä tiesi kuten kirjaa jo v.2008.
Tätä välittäjän kertomaa ei ole  huomioitu. Asiakirja kuuluu kuitenkin aineistoon jo 2008 alkaen.  Em. asia ei voinut jäädä paikalla olleille epäselväksi. Perustuslaillinen oikeus oli ja on että asiamme käsitellään  asianmukaisesti.

Vaasan hallintooikeuden päätöksessä  lukee  14.10.2013 : 
Käräjäoikeuden ratkaisulla riita-asiassa ei ole merkitystä, koska käräjäoikeus ei ole yleisesti arvioinut sitä onko välittäjä toiminut hyvän välitystavan vastaisesti ennen kaupantekoa.
Eli arvioimatta on jäänyt myös se onko noudattanut välityslakia.  Em.huolimatta  KO on  tehnyt johtopäätöksen ilman menettelyn arviointia  (että välittäjä ei ole toiminut törkeästi eikä kunnianvastaisesti  ja että reklmamaatiovelvollisuuden poistavaa seikkaa ei ole esitetty).
HO sai VHO päätöksen ja on siten havainnut em. kirjauksen. HO on samalla tavalla jättänyt välittäjän toiminnan lainmukaisuuden ja hyvän välitystavan mukaisuuden arvioimatta.
HO on ainostaan  kirjannut miten välittäjän EI tarvinnut mielestään menetellä, mitä ei tarvinnut selvittää. Välittäjän oma todistelu, valheensa jo KO:ssa, joka osoitti törkeää menettelyä on kadonnut  eikä niitä näy tuomiossa.


Hovioikeuden tuomiossa ei ole olleenkaan;
-rakennuslupaa(ehtoja),  myyntiesittä, kauppakirjan liittettä, sitä mitä  ja mistä on kaupassa sovittu puuttuu tuomiosta kokonaan. Kauppakirjan mainintaa että myyjä vakuuttaa rakenteiden ja rakennusten olevan myyntiesitteen mukaisesssa kunnossa ei mainita olleenkaan tuomiossa. Kaupan ehdot ohitetaan edelleenkin, mitä ehdot olivat, milloin ne laadittiin,mitä ne sisälsivät, kenen tuli ne selvittää ja milloin (välittäjä laatijana ja selvittäjänä) jätetään huomiotta.
Kuntotarkastajan suoritusohjetta ei ole, ei piilovirhesopimusehtoja ja siitä puuttuvia rajauksia, pääsuunnittelijan vastuuta, luvan hakijan tehtäviä, eli näin kaikki oleellinen on ohitettu!
Edelleenkään ei välittäjällä, kuntotarkastajalla,  vt/ps, rakentajalla, luvan hakijalla ole mitään vastuuta eikä mitään roolia
Ei ole välityslakia, siten että sitä verrattaisiin menettelyyn, menettelyä ei arvioida .
Rakennusvirheidenkään kohdalla ei rakenteita verrata rakennusmääräyksiin vaikka näin on jo KO;n tuomiossa luvattu tehdä.



Esimerkki, sanasta sanaan kirjaus  HO tuomiosta s.16 " vedentarkistuksen (virheväite 5/1) osalta välitysliikkeen  esisopimukseen kirjaus "vedentarkistus, rak. lupa. asiakirjat , jätevesilupa onko OK?" on ollut epäselvä . Koska  asiassa  on tullut näytetyksi , että Juvoset olivat saaneet käyttövettä koskevat tutkimustulokset ennen kaupatekoa , epäselvä kirjaus  ei ole voinut aiheuttaa Juvosille vahinkoa".

Em. kirjaus  on ainut kohta HO tuomiossa jossa kaupan ehdot mainitaan. Se että jo v.2008 välittäjä on lausumassaan myöntänyt jättäneensä kaupan ehdot tarkistamatta, ei toki mainita.
Me olemme virhelistan A virheissä kertoneet välittäjän jättäneen kaupan ehdot selvittämättä.
HO väite käyttöveden tutkimustulosten saannista ei pidä paikkaansa tämän voi kuulla jo mm. välittäjän ja myyjän todistelusta HO;ssa.

Vahinko on ollut koko kaupan suuruinen ostajalle. Kauppaa ei olisi syntynyt jos totuus olisi ostajalle kerrottu. Nyt välittäjä itse kertoo  todistelussaan että tiesi meidän tekevän kaupan siinä uskossa että kaikki on kunnossa myös viranomaisiin  päin, tätä seikkaa ei tuomioissa näy.
HO kirjaa s. 16 " reklamaatiovelvollisuuden  poistavaa seikkaa ei ole tullut näytetyksi"

Tuomiot , jos jäävät korjaamatta ja voimaan niistä tulee oikeusohjeita, jotka toimivat tulevien tapausten esimerkkeinä.


Otteita  hovioikeuden tuomiosta:

s. 23" käräjäoikeuden tavoin hovioikeus katsoo että tarkastustodistuksessa oleva arvio ei muuta sitä tosiasiaa , että kuntotarkastusraportissa on käsitelty perusteellisesti  painuminen hallintaa". Em. kirjaus on tuomiossa siitä huolimatta vaikka tarkastaja itse kertoi vasta hovissa että ei ollutkaan kirjannut raporttiin virhettä hirsirakenteessa tai pilareissa ,  hän ei  ole voinut "käsitellä perusteellisesti"virhettä jota ei ole edes kirjannut!

s. 23 " koska hirsien painumisen edellyttämiin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty ei  voi arvioida ovatko varaukset ja salvokset väärin tehty". Raportin ja tarkastuksen perusteella tehdyssä todistuksessa ei ole mitään jatkotoimia, eikä mikään jäänyt tarkastajan eikä todistuksen mukaan  epäselväksi. Raportissa ei ole lisäselvitystarvetta hirsirakenteelle eikä jatkotoimenpiteitä. Missään ei ole edellytetty toimenpiteitä eikä olemattoman toimenpiteiden syytä eikä toimenpiteitä vaativaa virhettä ole edes kirjattu, kuten tarkastaja itse kertoo. Tarkastajan omaa kertomaa ei näy tuomiossa vaikka kertomus oli selvä ja tuli oikeuden jäsenille kuulluksi.

s. 23 "on todennäköistä että hirsien hataruus on johtunut siitä että hirret eivät ole saaneet painua , jolloin salvoksetkaan eivät ole asettuneet tiiviisti". Kuntotarkastaja itse kertoo että hänen mielestään hirsiseinät olivat painuneet aivan normaalisti, jonka on kirjannut raporttiinsakin. Hän kertoo myös että ei havainnut seinien painumisessa virhettä.
Hän antoi hirsiseinille todistukseen arvosanan 10/10.
Hän kertoi myös että ei ole virhe kun hirsi painuu. Todistus, kertomansa ja kirjaamansa on ohitettu tuomiossa.

s. 24 " kuntotarkastusyhtiön edustaja on hovioikeudessa arvioinut että korjaussuunnitelma on laadittu ja korjaukset suoritettu asianmukaisesti"
Em. henkilö itse kertoi kuinka kahta materiaalia (puuta) ei saa jättää kahden muovin väliin ja että kuinka hän oli kohteella ohjeistanut siitä huolimatta tekemään em. mainitulla tavalla. Tuomiossa ei näy tätä kuntotarkastusyhtiön työntekijän kertomaa vaikka kertoma tuli kuulluksi selvästi oikeuden edustajille.

s. 19 kuntotarkastusyhtiön reklamaatiopäällikkö, (käsittelyn aikaan välitysliikkeen asiantuntija), kertoo todistelussaan:
"ensimmäinen käynti johtui siitä  että ostajat olivat reklamoineet kuntotarkastuksen virheistä  ja kun minun tehtäviini kuului silloin selvittää näitä reklamaatioita niin kävin kuntotarkastajan kanssa paikan päällä ja selvitettiin sitten niitä asioita joista ostajat olivat reklamoineet"
Hovioikeus kirjaa; " hovioikeus katsoo  että se miksi ko.henkilö (siis reklamaatiopäällikkö) on kertonut kuntotarkastuksen virheistä reklamoidun  ja mitä hän tuolla lausumallaan on tarkoittanut on jäänyt  epäselväksi "
s. 20"hovioikeus katsoo että me ostajat olemme esittäneet vain väitteitä kiinteistön virheistä ja esittäneet vaatimuksia ja hovioikeuden mielestä me emme ole reklamoineet ennen helmikuuta 2008 Vaikka siis reklamaatiopäällikkö itse kertoi  2.8.2006 käynnistään reklamaatiomme vuoksi nimenomaan kuntotarkastajan virheiden takia.
Kirjalliset reklamaatiot ovat olleet aineistossa -08 alkaen ja em. kertoma tuli kyllä kuulluksi. Jos jokin oli epäselvää, heillä oli velvollisuus myös kysyä.

s. 21" rakennuksen alla ei ole riittävää kapillaarikatkoa ja kyseessä on virhe, jos rakennuksen salaojitus korjataan  kapillaarikatkon puuttumisen aiheuttama kosteusriski pienenee ".
Tuomion mukaan kapillaarikatkon puuttumisella ei ole väliä, eikä sitä tarvitse meille toimittaa. Myyjä ei ole rajannut vastuutaan kapillaarikatkon puuttuumisesta kauppakirjassa, silti myyjän vastuuta ei tuomiossa tältäkään osin ole.

s. 33 " muilta osin välitysliikkeeseen kohdistetut vahingonkorvausvaatimukset on hylätty perusteettomina  koska väitettyjen vahinkojen ei voida katsoa johtuvan osaksikaan maasuodattimen puutteellisuudesta".
Välittäjä katsottiin myyjän kanssa vahingonkorvausvelvolliseksi muutamalla tuhannella eurolla koska olivat yhdessä "jättäneet ilmoittamatta" järjestelmän toimimattomuuden, sitä että kauppa tehtiin eri järjestelmästä ei mainita tuomiossa, eikä sitä että välittäjän menettelyä ei ole edes käsitelty . Perustelujen mukaan se että on  esim. jättänyt kaupan ehdot tarkistamatta ei ole vastuussa, koska se ei liity maasuodattimeen.

s. 16 "siltä osin kuin ostajat ovat väittäneet välitysliikkeellä olleen tahallinen hyötymistarkoits tai välitysliikkeen  toimineen törkeän huolimattomasti, kunnianvastaisesti tai arvottomasti, ho katsoo ettei tälläistä reklamaatiovelvollisuuden poistavaa seikkaa ole tullut näytetyksi" . -s.15"aluehallintoviraston päätöksellä (varoituksella monesta laiminlyönnistä) ei ole olennaista merkitystä". Välittäjä itse kertoo todistajana miten kaupassa salasi meiltä että rakenne, lvi, kvv ym. asiakirjoja ei ole ollut saatavissa ja miten hän tiesi että em. puutteet eivät tulleet tietoomme, eikä puutetta kirjattu meidän näkyviin ja miten hän em. huolimatta tiesi että me teimme kaupan siinä uskossa että kaikki oli kunnossa.
Em. tarinaa ei ole tuomiossa vaikka se on kuluttajien kannalta petostoimista kertova. Ostajan reklamaatiokäyntiä 2006 ei ole tuomiossa myöskään.

s. 15 "välittäjän myyntiesitteeseen kirjaaman kuvauksen asianmukainen hevostalli  ei voida katsoa aiheuttaneen ostajille vahinkoa". Se että kaupassa sovittiin ja me maksoimme asianmukaisesta hevostallista ja miten myyntiesite on kauppakirjan liite ei mainita mitään . Välittäjä saa siis jatkossa kirjata mitä lystää esitteeseen vahinkoa kuluttajalle ei ko. petostiedoista tule.


Kysymyksiä, joita tapaus herättää

Miksi oikeuskäytäntö poikkeaa meidän kohdalla totaalisesti siitä mitä ennakkotapaukset osoittavat?
Miksi oikeusvoiman saanut tuomio perustuu todistajien valheisiin, siihen että suurin  osa todistusaineistosta, tapahtumista, todisteluista , esittämästämme, on ohitettu?
Miksi esittämiämme virheväitteitä on ohitettu täysin? Kuka valikoinnin on tehnyt ja miten ohitetut käsitellään ja missä?
Miksi myyjän vastuuta on rajattu vaikka yksilöityjä vastuunrajauksia kauppakirjassa  ei  ole?
Miksi välittäjän kohdalla ei sovelleta  välityslakia eikä hyvää välitystapaa?
Miksi esittämämme  selonotto, tiedonanto, salaamis ym. mm. välittäjää ja kuntotarkastajaa koskevat   virheet on ohitettu kuin niitä ei olisi esitettykään?

Miten  tuomioistuimet voivat arvoida onko tarkastaja menetellyt, tarkastuksessa noudatettavaksi sovitun suoritusohjeensa mukaisesti, kun koko suoritusohjetta ei huomioida eikä edes mainita tuomiossa?
Miten tuomiossa voidaan tehdä johtopäätös että tarkastaja ei ole toiminut törkeästi, kun menettelyä ei ole arvioitu suhteessa sovittuun?
Miksi asiassa on ohitettu  remontti 2007 kokonaan,osalliset, tavoite ym.?
Miksi kaupan ehdot on ohitettu, ehtojen  laatija, ajankohta, selonottovelvollisuus, todistelut,  lausumat ja tunnustukset ehtojen osalta?
Miksi kaupan esisopimusta ei käsitellä? Ostajan ostotarjous ei ollut edes voimassa kuin ehtojen täyttyessä, miksi em. ei ole huomioitu?
Miksi  välittäjän lausuma KO;lle v.2008 ja tunnustuksensa siinä (jättänyt kaupan ehdot selvittämättä , tunnustaa että ei edes kysynyt asiaa myyjältä ja myöntää lausumassaan  selonottovelvollisuutensa laiminlyönnin) on ohitettu asiassa? Miten em. huomioiden  tuomioon on kirjattu  että välittäjä ei ole menetellyt törkeästi?
Miksi välittäjän todistelu jossa kertoo, että oli tietoinen että ostajat tekivät kaupan siinä uskossa että kaikki on kunnossa myös viranomaisiin päin, on ohitettu?
Miksi välittäjän vasta HO tunnustama, että olikin tietoinen että rakenne, KVV, LVI , YM asiakirjoja ei ole ollut saatavilla ja että ostajat eivät puutetietoja nähneet eikä välittäjä niitä kertonut, on ohitettu?

Miksi  kuntotarkastajan tunnustus HO;ssa, jossa kertoo että virhettä josta ostajan syytetään tienneen ei ole kirjattu raporttiin, eikä virheen syy-yhteyttä muutoksiin kohteella, on ohitettu ?
Miten em. huomioiden ostajaa voidaan syyttää tuomioistuimen toimesta, että raportti kertoisi meille virheet, joita siinä ei lue eikä ole käsitelty?
Miksi  tuomioistuin ei ole saanut/ottanut selvää rakennusluvasta ja sen kirjauksista, miten kirjaus voidaan kirjata toisin kuin asiakirjassa lukee?
Miksi rakennuksen  virheettömyyttä osoittavat kaikki asiakirjat on ohitettu ?
Miten tuomioistuin voi syyttää ostajaa seikoista joita itse tarkastajakaan ei kerro havainneensa kohteella?
Miksi meidän maallikkojen osaamista  rakennusteknisistä asioista ei arvioda?
Miksi myyjällä ei ole vastuuta virheistä, joita hän ei ole kuitenkaan  rajannut miltään osin pois vastuunsa piiristä?
Miksi talon rakentaneen kertomus että jätti kertomatta että  rakenteita,  joista me maksoimme ja meille oli tietoja annettu, ei olekkaan olemassakaan? Minne kertomansa on kadonnut?
Miksi em. huomioiden on kirjattu, että hän ei ole antanut meille mitään tietoja, eikä ole toiminut törkeästi?
Miksi se mistä on kaupassa sovittu on ohitettu? Em. johdosta ei ole voitu edes verrata vastaako kohde sitä mistä oli sovittu.
Miksi  rakennushankkeen keskeneräisyys on ohitettu? Kauppa tehtiin ja me maksoimme valmiista kiinteistöstä. Miksi em. seikat on ohitettu vaikka asiakirja joka  osoittaa em. seikan ollut aineistossa jo haasteesta 2008 asti?
Miksi välittäjän valehteluun ei ole puututtu  ja miksi välittäjän  valhe on otettu  tuomioiden perustaksi  asiakirjojen osalta? Miten asiakirjoihin liittyvä ehto kaupan syntymiselle on kokonaan ohitettu, jätetty käsittelemättä?
Miksi kuntotarkastajan vuosien  salaamisiin, asiassa harhaanjohamiseen  ja väärien tietojen antamisiin, ja perättömään lausumaan  ei ole puututtu, minne ne katosivat?





1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Putin, tervetuloa!!! Ei tapahdu sen jälkeen tällaisia oikeusmurhia. Demarivetoinen nistijärjestelmä vallitsee yhä.

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet?